Konservatiivinen luovuus

Kirja: Luovasta ideasta innovaatioon
Kirjannut: Jorma Heikkilä
Teema: Johtaminen ja yrittäjyys
Kirjanoppia: 3 kpl

Ihmisiä on monenlaisia, toiset introvertteja eli sisään- ja toiset ekstroverttejä eli ulospäin kääntyneitä. Niin ikään siis introvertti tykkää vetäytyä omiin oloihinsa ja tehdä omia asioitaan omassa rauhassaan kun taas ekstrovertti on sosiaalinen, ihmiskontaktia ja näkyvyyttä hakeva. Kun työryhmässä on molempia tyyppejä, uusien asioiden toteuttaminen ei aina ole aivan helppoa.

Uusien asioiden toteuttaminen ja luovien ratkaisujen hakeminen ei tosin ole riippuvainen siitä kumpi vertti sattuu olemaan. Luonnollista luovaa alotteisuutta voi rajoittaa kolme luovuuden estettä: epäröinti, oikean tavan puolustaminen ja halu kontrolloida (Dundon 2002, Heikkilän 2010 mukaan). Tämä kolmijaottelu on selkeästi nähtävissä ainakin omassa bändiharrasteessani. Yhtyeemme tulee keskenään mainiosti toimeen, mutta lähestymme usein samoja asioita hyvin erilaisista näkökulmista.

Tällä hetkellä luova yhteisprosessimme toimii jotakuinkin näin:
- Henkilö 1. kirjoittaa/äänittää/soittaa riffin tai pari, esittelee ne muulle ryhmälle ja pyytää mielipidettä.
- Jos suhtautuminen tuotokseen on positiivinen, henkilöä pyydetään kirjoittamaan riffeille jatkoa, luomaan niistä jonkinlainen kokonaisuus, jota voisi edes hyvällä mielikuvituksella kutsua kappaleeksi.
- Jos suhtautuminen tuotokseen on negatiivinen, kaikille tulee yleensä paha mieli. Seuraavalla kerralla syntyy kuitenkin jotain erilaista, sitten kun se joskus tapahtuu.
- Kun kappaleella on jonkinlainen runko, yleensä kitarariffeistä koostuva, sille mietitään sitä tukevat rumpu- ja bassokitarastemmat sekä siihen sovitetaan jonkinlaista lyriikkaa.
- Kappaletta harjoitellaan yhdessä toimistolla eli bändikämpällä, jossa siihen saatetaan tehdä uusia ehdotuksia ja hyväksymisen kautta muutoksia.  Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta prosessissa kun ryhmän jäsenet ylipäätään kohtaavat toisensa.
- Jos kappaleesta muodostuu sellainen, että se miellyttää kaikkia bändin jäseniä edes keskinkertaisesti, se yleensä jatkaa eloaan bändin soittolistalla. Jos joku jäsenistä ei oikein lämpeä kappaleelle tai siinä on jotain muuta vikaa flow'ssa, se yleensä unohdetaan.

- Bänditoiminnassa on paljon muitakin ns. luovia projekteja, kuten logot, tekstit, pukeutuminen, videot, keikat ja esiintyminen tai esimerkiksi levynkannet. Prosessi on samankaltainen monissa näistä, mutta käsittelen nyt vain kappaleiden kirjoittamista tiivistääkseni tekstiä.

Tähän prosessiin vaikuttaa Dundonin mainitsemat luovuuden esteet. Ensinnäkin itsensä ja tuotoksensa epäileminen ja epäröinti vaikuttaa jo sillä hetkellä kun ensimmäistä kertaa tartutaan instrumenttiin. "Onko tässä mitään järkeä, kun muut ovat kuitenkin parempia?" "Aina ennenkin tuotokseni on haukuttu, joten ne ovat huonoja nytkin." Heikkilän mukaan haluamme usein antaa sellaisen kuvan itsestämme, ettemme suvaitse virheitä tai että tuotoksemme on täydellistä. Tästä seuraa se, että emme voi lopulta ikinä näyttää ulospäin yhtään mitään. Riippumatta siitä kuinka hyvä oikeasti onkaan, itsessään ja toiminnassaan näkee aina virheitä, jonka lisäksi aina on myös mahdollisuus olla vähän parempi. Itseään kritisoi paljon helpommin kuin muita, jonka lisäksi mahdollinen ulkopuolelta tuleva kritiikki korostaa itsensä huonoksi tuntemista. Tahdomme välttää tätä.

Helposti lähdemme ratkaisemaan tilanteita aina samaa kaavaa noudattaen, koska siihen on totuttu ja se on toiminut ennenkin. Vaikka nykyinen toimintametodi kappaleiden rakentamiseen olisikin paras ja meille sopivin, on virkistävää ja kannattavaa välillä kokeilla toisenlaisia lähestymistapoja. Jos aloitammekin kappaleen luomisen sanoituksista, minkälaiseen lopputulokseen päädymme? Entä jos päätämme minkälainen rakenne kappaleella tulee olla tai että biisi alkaa vaikkapa soololla? Miten luova prosessi muuttuisi, jos suunnittelemme ensin julkaistavan albumin kokonaisuuden ja vasta sitten alamme pilkkoa sitä pienempiin osiin, pienempiin ideoihin, kappaleisiin, kappaleiden merkityksiin albumissa ja sitten vasta paneudumme niiden sanomaan, musiikilliseen sisältöön, kitarastemmoihin ja muihin yksityiskohtiin? Viimeisin lähestymistapa olisi nykyisestä mallista päinvastainen. Koetin tätä kerran, mutta sain vastustusta. Ongelma oli todennäköisesti siinä että ideoin albumin itsenäisesti ja sitten esittelin sen muille, vaikka olisi kannattanut ideoida albumia yhdessä. Meille on itseasiassa yhdessä yhden asian ideoiminen aika vierasta ja hankalaa. Aion silti tavoitella tällaista lähestymistapaa vielä uudemman kerran.

Kolmas este on ihmisten halu kontrolloida. Itse kun olen melko ulospäinsuuntautunut ja minua on anarkistiksikin sanottu, tykkään tehdä asioita eritavalla kuin muut. Varsinkin musiikillisessa toiminnassa ja kaikkessa siihen liittyvässä tahdon erottua. Mielelläni otattaisin yhtyeestämme genrestä poikkeavia promokuvia, koska koen että se auttaisi meitä erottumaan ja synnyttämään yleisössä mielenkiintoa. Haluan kontrolloida imagoamme. Ryhmässämme on kuitenkin jäseniä, jotka pyrkivät profiloitumaan totutunlaiseen muottiin: metalliyhtyeet poseeraavat yleensä ärjysti rivissä nahkatakit päällä ladonseinää vasten. Hekin haluavat kontrolloida imagoamme ja pysytellä jokseenkin samankaltaisina kilpailijoiden kanssa.

Puhuin esseen alussa erilaisista verteista. Omasta näkökulmastani ekstrovertin on helpompi olla luova. He ovat yleensä avoimia uusille ihmisille, asioille ja ajatuksille ja heidän on helpompi päästä tietyistä esteistä ylitse. Introvertit toisaalta pitävät paremmin pakkaa kasassa ja jalat maassa. Itse olen yleensä suuruudenhullu ja maalailen taivaalle suurenmoisia haavekuvia. Onneksi yhtyeessämme on myös heitä, jotka potkivat minut puujaloiltani ja laittavat kiipeämään niitä yhä uudestaan. Joudun ja pääsen lähestymään tilannetta erilaisista näkökulmista. Se vasta on luovaa jos joku.