Kirjailija: Juha T. Hakala
Luettu: Kesäkuu 2015
Opintoteema: Johtaminen ja yrittäjyys
Pisteet: 2
”Tovin leukaperiä raaviskeltuaan Bukowski totesi rauhoittumisjaksojen, jopa suorastaan laiskottelun, olevan välttämätöntä luovuudelle, sen esiinpuhkeamiselle. Huomattuaan heittolaukauksensa osuneen noinkin lähelle asian ydintä Bukowski innostui näkemyksestään lisää: Kyllä, siinä se on! Saadakseen aikaan jotakin on äärimmäisen tärkeää viettää luppoaikaa.” s. 48
Alustus
Pidän itseäni laiskana ihmisenä. Pidän itseäni myös luovana ihmisenä. En ole koskaan ajatellut, että nämä kaksi asiaa liittyisivät toisiinsa. Hakalan tekstin mukaan niiden symbioosi on kuitenkin ilmiselvä! Olen myös vuosikausia ihmetellyt ihmisten ja ihmiskunnan ääretöntä tarvetta tehdä koko ajan enemmän, nopeammin ja tehokkaammin. Milloinkaan en ole kuullut hyvää selitettä sille, miksi kehitys sinällään on itseisarvo. Eikö ihminen voi olla onnellinen tässä ns. valmiissa maailmassa? Ihmisistä rakennetaan koneita - tehokkaampaa suoritusta vaaditaan jatkuvasti ja sille annetaan entistä vähemmän aikaa.
Olen aloittanut elämässäni uuden vaiheen, jonka toimivuudesta en ole vielä varma. Leipäännyin juoksemaan koulussa ja töissä, suorittamaan toisten antamia tehtäviä ja stressaamaan siitä että olenko riittävän hyvä ja tehokas ja aikaansaava. Yhteiskuntamme asettaa yksilöille todella suuria suorituspaineita aikaansaamisen suhteen. Lepoa, rauhaa, pysähtymistä ja hetkessä elämistä käsitellään lähes tabuna, jota voi ehkä ”hyvin ansaituilla” eläkepäivillään sitten viettää. Aidosti rentoutuvat ja irtiottoja elämästä tekevät ihmiset leimataan helposti huonoiksi kansalaisiksi. Riippumatossa lehtien havinaa päivästä toiseen katselevaa syytetään saamattomuudesta ja surkutellaan kun yhteiskunnassa ei ole tarjota töitä.
Oivalsin, että elän tänään. Maailma on pullollaan erilaisia sananparsia ja kuluneita iskulauseita, jotka kannustavat ihmistä olemaan mitä he haluavat. Olen pitänyt monia näistä epärealistisina ihannekuvina, kunnes ymmärsin niiden sisällön kumpuavan ihmisen sisimmästä. Niin. Ihmisen sisäpuolelta, eikä ulkopuolelta. Nykyään suhtaudun kaikkiin itseni ulkopuolelta tuleviin suuntaviittoihin epäluuloisesti.
Juha T. Hakala ja monet hänen haastattelemistaan ovat kirjoittaneet minunkin kokemiani sisäisiä tuntemuksia elämästä ja siitä kuinka sitä kuuluisi elää.
Lopetus
Hakala kertoo useiden esimerkkien voimalla, kuinka luovat ratkaisut ja keksinnöt syntyvät lähes poikkeuksetta kuin vahingossa. Tiukasti asiaan keskittyessään ja väsymättömästi ongelmaa ratkaistessaan ihmisen aivot toimivat toki rationaalisesti ja kohdistuvat kyseiseen ongelmaan, mutta se aiheuttaa putkinäköisyyttä. Kun ihminen rentoutuu ja on murehtimatta, laiskottelee ja lorvailee, hänen alitajuntansa saa työskennellä ja leikitellä vapaasti häntä ympäröivien asioiden ja ajatusten kanssa. Tämä synnyttää uusia mielleyhtymiä ja oivalluksia – siis luovuutta!
En tahdo renttuilla. Tahdon olla ahkera ja työntäyteinen. Tehdäkseni sen tarvitsen aikaa. Aika on aina vara, joka elämäni aikana loppuu varmasti. Se tulee siis käyttää hyvin. Kuitenkin ymmärtääkseni miten elämäni aika käytetään hyvin, tarvitsen laadukkaita luovia ratkaisuja. Nämä luovat ratkaisut taasen tarvitsevat aikaa. Syntyy noidankehä.
Juha T. Hakalan Luova Laiskuus sai minut olemaan syyllistämättä itseäni ajoittaisista rauhoittumisen hetkistäni ja näyttämään, että ne itseasiassa ovat elämässä juurikin niitä tärkeimpiä hetkiä. Tunsin suurta mielihyvää huomatessani Hakalan tekstin käsittelevän jokseenkin samaa ajatusta, jonka itse kirjoitin ensimmäistä kertaa jo kauan sitten: Olemme liian kiireisiä. Teemme niin paljon ja niin kovalla tahdilla koko ajan, että unohdamme ajatella miksi ylipäätään teemme mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti